- kun lumihiutale leijailee nenälle ja on aivan hiljaista

- kun poni hörähtää tarhaan mennessä odottaville havunoksille

- kun eläimet luottavat ja ovat iloisia sinut nähdessään

- kun lapset menivät hoitoon ekan kerran hyvillä mielin

Tänään on  ollut aivan mahtava ilma ja poniorit temmelsivät innoissaan

Kunnon hankipaini tekee terää;D

Reetu ja Taikuri katsomossa kun kovimmat karjut matsaavat.

Ranskassa tallotaan viiniä, mutta meilläpä tallotaan pollenmunkkeja.

Tässä lantalan leidit. Ei tarvitse kulkusiltoja ja aina on kasat matalana tiiviiksi poljettuna seuraavana päivänä. Hiehoilla on lämminpeti ja pysyvät aivan puhtaina. Jaloittelutarhaa on tietenkin lisäksi.

Aarteen Ympyrä on vain niin kesy, että meinaa syliin tulla kun oven avaa.

Vahingoilta ei voinut taas välttyä. Liekö hihassa sitten sitä Aapon kuuluisaa "raakaa voimaa" kun talikonvarret vaan napsahtelee;) Onneksi uudet ovat jo tilauksessa.

Kohta meillä alkavat kurssit ja tarkoitus olis saada käytettyjen hevosvarusteiden myyntipiste valmiiksi. Rensseleitä on jo alettu rasvailee, mutta työsarkaa sillä alalla riittää.

Maalattavia ja puunattavia länkiäkin löytyisi, mutta saapi nähdä mistä isäntä raaskii luopua.

Miina se reippaana koulun jälkeen meni Papan kanssa hiihtelemään pellolle,  mutta mitä tekikään sillä aikaa Eelis...

Nukahti koiran viereen lattialle...rankkaa se on pienen koululaisen elämä;D

Illalla tuli vielä kengittäjä laittamaan Lippiksen kaviot kuntoon. Kerran vielä ennen oripäiviä kengitetään ja sit otetaan kengät pois ja saa olla syksyyn asti ilman kenkiä.

Kengittäjä kyllä suositteli, että hommaisin metriä korkeampia hevosia, niin ei tarvitsisi olla kontillaan;D Ehei ei sovi (sanois Lotta), nämä ovat meille juuri passeleita otuksia. Sitten juteltiin siitä kengitystelineestä, joka oli ollut teeveessä jossakin hevosveljekset ohjelmassa. Se voiskin olla hyvä juttu. Tiedä vaikka joskus tehtäisiin meillekin sellainen, jos näitä alkaa enempi olemaan.