Kiitos taas Tuulille ihanista kuvista.

Tänään lähti orivarsalaitumelta pari varsaa kotia kohti.

Koko porukka katsoi ensin kummissaan, että mikäs nyt on, kun ihmisiä tulee pellon täydeltä.

Vielä laitumelle jäänet orit katsoivat haikeina perään kun kaverit lähtivät.

Kasvaneet ja kesän aikana kehittyneet varsat matkasivat kiltisti kotia kohti. Kiitos käynnistä, mukavia varsoja on aina ilo hoidella.

Vaikkakin koppiin laitettaessa toinen varsoista tuumasi, että minähän en lähde täältä vielä mihinkään. 

Sitten mentiin Johannan kanssa katsomaan Johannalta liisaamaani Vanilliiniä ja vietiin niille vähän kauroja ja kivennäisiä.

Ja emännän huudettua, sieltä tullaan ja vauhdilla kun tiedossa on herkkuja. Kuvassa vasemmalta Lento-Suukko, Vilpotar ja Henni Vanillini.

Vanillini on Mirlakasta kantavana. Se on voikko piensuomenhevostamma.

Meillä on myös pieniä kissanpentuja, joilla on juuri silmät auenneet. Musta poikapentu on viellä vailla kotia, joten jos on tarvetta suloiselle kissalle parin kuukauden päästä, voi ottaa yhteyttä Tainaan.

Tellu ja Hellu olivat löytäneet makkaran ja kiistaahan siitä meinasi tulla. Kumpikohan sen sai?;)

Näyttely varsat pääsivät viimein sateen tauottua laitumelle ja Fredrikssonin piti iloitella oikeen kunnolla, vähältä ettei Taikuri saanut kaviosta.

Mutta jo hetken päästä syötiin lähes samaa heinätupsua kuin parhaimmat ystävät. Taisi Reetu kehua reissua kotona olleille:D

Ja Nuuskamuikkusen kanssa otettin vielä oikeen kunnon laukkakilpailut.

Laitumella asustava vuohipukki katsoi ihmeissään moista touhua ja pyöritteli päätään...noh, pojat on poikia;)